Lähijakso 4

Lähijakso 4 sijoittui joulukuun toiselle viikolle ja sisälsikin poikkeuksellisesti opintoja neljänä päivänä; kaksi päivää luentoja läsnä Hyvinkäällä, yksi sene-paja etänä pienryhmässä ja yksi puolikas päivä työnohjausta läsnä.

Luentopäivä aloitettiin edelliskerralla kesken jääneestä nuoruuden osa-alueesta ja sen jälkeen siirryimme varsinaiseen päivän aiheeseen, joka oli aikuisuus ja parisuhde/aikuiset ihmissuhteet.

Alkuun pohdimme erilaisia ihmissuhdemuotoja, joita tosiaan onkin aika monenlaisia , on: parisuhde, monisuhde, seurustelusuhde, seksikaveri, deittailua, hengailua, kaveriseksiä. Monenlaisia aikuisten välisiä ihmissuhteita siis.

Tämän päivän teemaan liittyen tutustuimme FINSEX-tutkimuksen tilastoihin ja tilastot olivat kyllä moneltakin osin yllättäviä. Nyt tätä blogitekstiä työstäessäni lähdin toki perehtymään FINSEX -tutkimukseen enemmänkin ja löytyi toki myös otannat ja vastausprosentit. FINSEX-tutkimusta on tehty vuodesta 1971 lähtien noin 8 vuoden välein ja viimeisin tutkimus on vuodelta 2015. Otantakoko on keskimäärin pysynyt hyvin vakiona, reilut 2000 18 -/ 54-81- vuotiasta . Vastausprosentti sen sijaan on laskenut merkittävästi vuoden -71 lukemasta, joka oli 91%, vuoden 2015 vastausprosentin ollessa 36. Oheisesta linkistä voit mennä tutustumaan koko tutkimussisältöihin.(https://www.vaestoliitto.fi/tutkimus/perheiden-hyvinvointi/finsex/)

Koulutuksessa läpikäydyt tulokset koskivat lähinnä seksuaalisia asenteita (uskottomuus), yhdyntöjen lukumäärää ja seksuaalisten halujen saman-/eritahtisuutta. Tässä aiheittain FINSEX-tutkimuksen tulokset:

Pääpaino koulutuksessa tilastojen suhteen oli siis uskottomuudesta ja tilastot olivat mielestäni yllättäviä. Ensinnäkin yllättävää oli kuinka suuri prosentti avioliitossa olevista miehistä oli ollut uskoton, etenkin 90-luvun puolella, mutta vielä enemmän ihmetystä aiheutti se, että kuinka paljon lukemat olivat laskeneet 2015 vuoteen mennessä. Tämä herätti myös ryhmässä paljon pohdintaa, että miksi näin.

Koulutuspäivissä keskustelun pääpainona oli siis parisuhde. Mitä se on? Miten se muodostuu? Minkälaisia ulottuvuuksia parisuhteet sisältää? Millaista on toimiva vuorovaikutus? Millaisia ristiriitatilanteita voi tulla eteen? Käytiin lävitse mustasukkaisuutta ja uskottomuutta.

Todella paljon tehtiin pienrymissä pohdintoja omista ajatuksista parisuhteisiin liittyen. Millaista parisuhdetta kuljetan itse mukanani, tehdessäni seksuaalineuvojan työtä, mitä pidän tavoiteltavana, miten omat ajatukseni parisuhteesta voi vaikuttaa asiakassuhteeseen. Pohdittiin myös, että milloin ja millaisissa tilanteissa voi työskennellä pariskuntien kanssa ja mitkä voisi olla ne tilanteet, jolloin parityöskentely ei ole järkevää.

Melko lyhyesti sivusimme myös seksuaalisuutta raskauden aikana ja synnytyksen jälkeen ja yleisesti teemaa ”kun kahdesta tulee kolme” . Myös lapsettomuuden vaikutus seksuaalisuuteen käsiteltiin tässä osa-alueessa. Tämä aihealue on työni ja kiinnostukseni puolesta se, mistä itse tiedän varmasti kaikista eniten ja yllätys yllätys, kehittämistehtäväni idea ehti tässä kahdessa viikossa jo vaihtua ja kolmas ideavaiheenpaperi on opettajalla arvioitavana. Tällä kertaa sitten kuitenkin teemana synnytyksen jälkeinen seksuaalisuus.

Kävimme paljon lävitse eri harjoituksia ja menetelmiä pariskuntien kanssa työskentelyyn ja saimme käyttöömme runsaasti erilaisia materiaaleja ja harjoituksia kotitehtäviksi annettavaksi tai vastaanotolla suoritettavaksi. Kävimme erilaisia materiaaleja pienryhmissä lävitse ja pohdimme, miten erilaisia materiaaleja voi vastaanotoilla hyödyntää. Teimme pienryhmissä myös caseharjoituksen, eli olimme saaneet kuvitteellisen casen, jonka pohjalta teimme ryhmänä suuntaviivat, miten neuvontatilanteessa edetä ja yksi ryhmistä valittiin esittämään tämä tilanne luokan eteen.

Nämä sisällöt olivat tosiaan molempien lähipäivien teemoina. Toisena lähipäivänä aamun alkuun meillä oli luennoitsijavieraana kokemuskouluttaja polyamoriasta. Kouluttaja itse elää polyamorisessa suhteessa ja puheenvuoro oli hyvin antoisa ja herätti paljon kysymyksiä, joihin luennoitsija vastasi ujostelematta. Tämä luento oli aivan äärimmäisen hyvä lisä edelliseen Nita Taivalojan teoreettiseen pohjaan. Polyamoria tuli hyvin paljon ”lähemmäs” tämän puheenvuoron myötä, vaikkakin, jokainen polyamorinensuhde on omanlaisensa, että mitään johtopäätöksiä ei polyasiakkaiden suhteen voi tämänkään puheenvuoron perusteella tehdä.

Esityksessä oli tämä sarjakuva esillä ja minusta se oli hyvä ja kuvaava monisuhteisuudesta, joskin monessa kuvassa voisi olla useampikin henkilö kuin kolme, mutta idea tulee selväksi. Pyysin jo aikuista lastani tekemään minulle sarjakuvan aiheesta, johon voisin suomentaa tekstit ja käyttää sitten varsinaisen monisuhteisuus postauksen yhteydessä. Hän ei suoraan luvannut, onhan hän opinnoissaan kiireinen, mutta lupasi harkita asiaa, joten katsotaan 😉

Viikon viimeisenä oli luvassa työnohjaus, jonne ryhmästä oli taas kerätty muutama case, joita käydään työnohjauksessa lävitse. Monenlaisia caseja oli taas pöydällä ja aiheet herättivät paljon pohdintaa ja keskustelua. Työnohjauksen parasta antia on kyllä se, että me eri koulutustaustaiset ja erilaiset elämänhistoria omaavat seksologian tulevat ammattilaiset pääsemme tuomaan omat näkemyksemme aiheisiin ja jokaisella on mahdollisuus oppia uusia näkökulmia käsittelyssä oleviin aiheisiin.

Melkoinen syksy on ollut kyllä takana!! 100% työaika ja opiskelut ja säännöllisen epäsäännöllinen lastenhoitojärjestely ovat kyllä tehokkaasti voimavaroja syövä kombo. Tämän lisäksi työkuvioissa on hieman turbulenssia, mutta ei mitään mikä suuresti venettä keikuttaisi.

Ensi viikolla otan vastaan teams:in kautta ensimmäiset varsinaiset seksuaalineuvontaharjoitusasiakkaat, joita löytyikin kerralla reilusti, niin, että pistin hetkeksi pelin poikki ja hoidan nämä ilmoittautuneet ensin, ennen kuin otan uusia harjoitusasiakkaita jonoon. Enemmän vaan tarvitsisin tunteja vuorokauteen, mistähän niitä sais?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: