Lähijakso 3

Lähijakso 3 osui ajallisesti marraskuun loppupuolelle. Lähipäivän yksi teema oli nuoruus: nuoren kasvu ja kehitys, seksuaalisuuden portaat, nuorten seksuaaliterveys, nuorten seksuaalikasvatus yläkoulussa, laki ja ikärajat ja lisäksi vielä grooming.

Aluksi kuitenkin esiteltiin oman seksuaalianamneesin pohjalta tehdyt taideteokset ja SAR-opintoihin kuuluvat kehonkuva työt. Opiskelukaverit olivat tehneet aivan mielettömän upeita teoksia, omaa seksuaalisuutta oli pohdittu monelta kantilta ja saatu se hienosti näkyviin erilaisissa taideteoksissa.

Oma taideteokseni on kudontakehyksellä tehty pieni seinävaate, ryijy, josta teos saikin nimekseen pimppi-ryijy. Teoksessa halusin kuvata eri materiaalein, eri värein, eri struktuurein seksuaalisuuden muuttumista ja kerroksellisuutta. Mitä olen, mitä koen, mitä tunnen? Minne olen menossa, mistä olen tulossa ja mitä toivoisin tulevaisuudelta? 

Etäjakson kotitehtävien esittelyn jälkeen oli luvassa ns. kalvosulkeiset ja tiukkaa ja tiivistä asiaa nuoriin liittyen, aihepiiri on laaja ja moninainen, joten varmastikin aihealueet tulevat käsitellyiksi omina postauksinaan.

Iltapäivällä oli luvassa luennoitsija vieras Nita Taivaloja (Sosiaalipsykologi (VTM), seksuaaliterapeutti, sosionomi (AMK) , tohtorikoulutettava ) ja aiheena oli monisuhteisuuden kohtaaminen. Luento oli aivan erinomainen kurkkaus monisuhteisuuteen: Mitä on monisuhteisuus, mitä kaikkea se pitää sisällään? Millaisia monisuhteisia järjestelyitä on olemassa? Mitä on swingaus? Mitä on polyamoria? Entäpä avoin suhde? Miten kohdata monisuhteisia seksuaalineuvojan työssä? Luento oli kyllä aivan kertakaikkisen mainio ja pidin kovasti Nitan esitystyylistä. No, ei varmaan tarvitse lisätä, että tämäkin aihe vaatii jo ihan oman postauksensa, tai tarkemmin ottaen useamman sellaisen 😉

Toisen lähipäivän teema olikin SETA:n koulutus, joka alunalkaen piti olla paikan päällä SETA:ssa, mutta koronasta johtuen, tadaa, etänä. Aiheena tietysti seksuaalinen tasa-arvo, seksuaalisuuden ja sukupuolien diversiteetti. Alkuun oli aivan erinomainen ja tiivis kattaus termistöstä, mitä tarkoittaa transsukupuolisuus tai intersukupuolisuus, mitä tarkoittaa HLBTQIA? Lisäksi käytiin lävitse sukupuolenkorjausprosessia. Erittäin antoisa oli osuus, missä käytiin lävitse keinoja, miten luoda tilanteista niin luottamuksellisia, että seksuaali- tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvat saavat luvan ja uskaltavat puhua asioistaan? Kuinka luoda puheesta niin inklusiivista, että se ei sulje mitään seksuaalisuutta tai sukupuolta ulkopuolelle.

Lisäksi päivässä oli kaksi kokemusasiantuntijaa, jotka kertoivat oman tarinansa. Tarinat olivat koskettavia ja vahvisti tunnetta siitä, että kuinka tärkeää on tulla hyväksytyksi omana itsenään, etenkin kun oma sukupuolen kokemus ei vastaa syntymässä määriteltyä sukupuolta.

Kyseiset kokemusasiantuntijat ovat vielä eläneet nuoruuttaan ja aikuisuuttaan ajalla, jolloin sukupuolten tai seksuaalisen suuntautumisen diversiteetti ei ollut vielä yleisesti hyväksyttyä /tunnustettua. Tuosta ajasta on tultu jo valtava harppaus eteenpäin, mutta tokihan parannettavaa on runsaasti, etenkin asenteissa ja ihan faktatiedoissa. Koulutusmateriaaleissa oli aivan ihania videolinkkejä nuoriin transmiehiin ja – naisiin jotka kertovat avoimesti omasta prosessistaan.

Seuraavat lähipäivät on jo ensi viikolla… Tehtävää koulun saralla olisi ihan mielettömästi ja blogia ja instaakin haluaisin päivitellä, mutta 100% työaika ja opiskelut ja vuorovanhemmuus kahden päivän vaihtosykleillä ei ihan nyt tue näitä mun kaikkia ideoita ja intoa 😁😁😁

Seuraavaa postausta tulee kuitenkin varmasti ensi viikolla seuraavasta lähijaksosta ja ehkäpä avaan noita kehittämisideoita, koska vaihdoin taas aihetta, vaikka tuo aiemmin mainitsemani aihe naistentautien puolelta mua puhutteleekin ihan tosi paljon…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: